Kurssin sisältö
Keuhkot: keuhkokuume, keuhkopöhö ja BLUE-protokolla
0/4
Keuhkojen kaikukuvantamistutkimukset: keuhkokuume, keuhkopöhö ja BLUE-protokolla
Tietoa oppitunnista

Kuluneen 20 vuoden aikana kaikukuvantamisen on osoitettu olevan hyvin käyttökelpoinen työväline useiden  keuhkopatologioden tunnistamisessa. Yksi käytetymmistä ja eniten tutkituista indikaatioista on  keuhkokuume, jota ei kuitenkaan Suomessa ole totuttu käyttämään ensilinjan tutkimuksena. Keuhkokuumepäilyn kaikukuvantaminen on hyvä tutkimus erityisesti lapsipotilailla ja tilanteissa, joissa  röntgen-kuvantamista ei ole käytettävissä (Blaivas 2012). 

Joissakin tilanteissa kaikukuvantaminen on keuhkokuvaa herkempi ja tarkempi tutkimus keuhkokuumeen  toteamisessa. Cortellaron ym. (2012) tutkimus koostui 120 sairaalapäivystyksen keuhkokuume epäilypotilaasta, jossa kokeneen radiologin tulkitsemana natiivikuvan sensitiivisyys keuhkokuumeen  toteamisessa oli 67 % ja spesifisyys 85 %. Vastaavat lukemat kaikukuvantamiselle olivat 98 % ja 95 %. Bourcier  ym. (2014) määrittivät (N = 144) natiivikuvan sensitiivisyydeksi 60 % ja spesifisyydeksi 76 % ja vastaavasti  kaikukuvantamiselle 95 ja 57 %. Orson ym. (2018) tuoreessa 17 tutkimusta ja 5108 potilasta käsittävässä  meta-analyysissä kaikukuvantamisen sensitiivisyys oli 92 % ja spesifisyys 93 %.  

Keuhkopöhö on toinen yleinen keuhkopatologia, jonka arviointiin on perinteisesti käytetty keuhkojen  natiivikuvaa. Vierikaikukuvantamisen edut keuhkokuvaan nähden ovat jälleen selvät: tutkimus on nopea, se  voidaan tehdä siirtämättä potilasta ja tutkimuksen tekemiseen riittää yksi koulutettu henkilö. Myös  diagnostinen tarkkuus on kaikukuvantamalla selvästi parempi. Al Deebin ym. (2014) meta-analyysissa  vierikaikukuvantamisen sensitiivisyys oli 94 % ja spesifisyys 92 % akuutin kardiogeenisen keuhkopöhön  toteamisessa. Samassa katsauksessa kolmessa eri lähdetutkimuksissa keuhkokuvan sensitiivisyys vaihteli  välillä 14 – 68 % ja spesifisyys 53 – 96 %. Pivettan ym. (2019) tuoreessa tutkimuksessa 518 potilasta, joilla  epäiltiin akuuttia sydämen vajaatoimintaa, satunnaistettin kahteen diagnostiseen ryhmään. Toinen ryhmä  tutkittiin kliinisen tutkimuksen lisäksi vierikaikukuvantamalla. Toisen ryhmän diagnostiikassa käytettiin  kliinistä tutkimusta, keuhkokuvaa ja natriureettista peptidiä (P-proBNP). Vierikaikukuvausryhmässä akuutin  sydämen vajaatoiminnan diagnostiikan sensitiivisyys oli 94 %, spesifisyys 96 % ja tutkimuksiin kulunut aika 5  min. Keuhkokuvaryhmässä sensitiivisyys oli 85 %, spesifisyys 89 % ja tutkimuksiin kului aikaa 105 min.  

Kaikukuvantamalla keuhkopöhö voidaan havaita usein jo ennen oireiden (hengenahdistus) kehittymistä, ja  löydösten runsaus korreloi tilan vaikeusasteen kanssa varsin hyvin. Hoidon seuranta voidaan helposti  toteuttaa kaikukuvantamalla ilman toistuvia natiivikuvia. Kaikukuvantamalla voidaan tutkia myös  sydänfunktio, joka on usein oleellista vajaatoimintapotilaiden hoidossa (Agricola ym. 2005). 

Viimeisenä esitellään akuutin hengitysvajauksen selvittelyyn suunniteltu BLUE-protokolla (bedside lung ultrasound in emergency), joka vetää hyvin yhteen tähän asti opitun keuhkokaikukuvantamisesta. BLUE protokollan käytön perinteisten kuvantamismenetelmien sijaan on osoitettu lyhentävän  hengitysvajauspotilaan hoidon aloittamiseen vaadittavaa aikaa jopa puolella (Seydhosseini ym. 2017). 

Ennen tähän materiaaliin siirtymistä suositellaan perehtymään aiempaan keuhkojen kaikukuvantamista  käsittelevään lukuun, jossa esitellään yleisimpiä keuhkojen kaikukuvantamislöydöksiä.