Kaikututkimus soveltuu AAA:n toteamiseen ja seurantaan erinomaisesti. 11 tutkimusta käsittävässä metaanalyysissä kliinikoiden suorittaman kaikututkimuksen sensitiivisyys oli 98 % ja spesifisyys 99 % (Concannon ym. 2014). Akuutissa ruptuuratilanteessa kaikututkimus on toisinaan ainoa tutkimus, joka ehditään tehdä ennen leikkauspäätöstä. Tällöin ruptuuraan sopivat oireet ja kaikututkimuksella nähtävä aneurysma johtavat leikkaukseen. Vatsa-aortan TT-tutkimus on kuitenkin ensisijaisesti suositeltavin tutkimus hoitopäätöksen tekoon, sillä kaikututkimuksen sensitiivisyys on ruptuuran osalta heikko. Lisäksi TT-tutkimus tuottaa lisäinformaatiota leikkaussaliin (Roberts ym. 2010).
Kuvantamistavan valinta riippuu sairaalan hoitokäytännöistä ja välittömästi saatavilla olevasta kuvantamiskeinosta. Esimerkiksi KYS:in protokollan mukaan potilas, jolla perustellusti epäillään AAA:n ruptuuraa, menee suoraan ambulanssilla TT-tutkimukseen (Saari & Karjalainen 2017). Toisinaan RAAA ei kuitenkaan ole kliinisesti ilmeinen, jolloin vierikaikukuvaus on erinomainen valinta ensilinjan tutkimukseksi, koska se on helposti ja nopeasti saatavilla.
Vatsa-aortan kaikututkimukseen valitaan konveksi- eli vatsa-anturi ja potilas asemoidaan selälleen. Vatsaaortta käydään läpi koko pituudeltaan, rintalastan alaosasta aortan bifurkaatiokohtaan noin napatasolla (kuva 2A). Aortta kuvannetaan sekä poikittais- että pituussuunnassa, jotta myös mahdolliset säkkimäiset pullistumat aortan seinämässä huomataan.
Kuvantaminen aloitetaan välittömästi rintalastan alapuolelta, jossa aortta kulkee pallean läpi vatsaonteloon. Maamerkkinä voidaan pitää nikamakorpusta, joka kuvantuu yleensä pinnaltaan kirkaskaikuisena ja heittää alleen tumman kaikuvarjon (kuva 3A). Aortta ja alaonttolaskimo ovat välittömästi nikamakorpuksen anteriorisella puolella, aortta hieman keskilinjasta potilaan vasemmalla ja alaonttolaskimo oikealla puolella (taulukko 1).
Kuva 1. Potilaan ja anturin asemointi vatsa-aortan kaikukuvauksessa. Vatsa-aortta on syytä tutkia koko matkaltaan sekä poikittais- (A) että pitkittäissuunnassa (B).
Kuva 2. A) Vatsa-aortan anatomia. Lähde: Henry Gray, public domain. B) Tietokonetomografiakuvan pohjalta luotu 3D-rekonstruktio vatsa-aortan aneurysmasta (nuolet). Lähde: Bakerstmd, Creative Commons -lisenssi.
Kuva 3. A) Normaali näkymä vatsa-aortan keskiosasta, jossa nähdään nikamakorpus ja sen jättämä kaikukatve (1), vatsa-aortta (2) ja alaonttolaskimo (3). B) Vatsa-aortan aneurysma (halkaisija noin 6 cm) ja aneurysmaa täyttävää trombimassaa. Lähde: The POCUS Atlas.
Taulukko 1. Aortta ja alaonttolaskimon erottaminen vatsan kaikututkimuksessa (mukaillen lähteestä Noble & Nelson 2011).
Anturia kuljetetaan distaalisesti kohti potilaan napaa ja aortan ulkoseinämien välinen poikittaisläpimitta määritetään vähintään kolmelta tasolta: proksimaalisesti, keskeltä ja distaalisesti. Aortan luumen voi olla huomattavasti ulkoseinämien välistä läpimittaa pienempi (kuva 3B), mutta tällä ei ole tutkimuksen kannalta merkitystä. Normaali vatsa-aortta kapenee distaalisuuntaan ja sen poikittaisen läpimitan tulisi olla kaikkialla alle 3,0 cm. Lisäksi välittömästi aortan bifurkaation alapuolelta voidaan arvioida lannevaltimoiden (a. iliaca communis) läpimittoja, joiden tulisi olla alle 1,5 cm (Noble & Nelson 2011).
Ongelmia kuvantamisessa voivat aiheuttaa suolikaasut ja potilaan obesiteetti. Pehmytkudoksen tai kaasun vaikutusta kuvanlaatuun voidaan vähentää painamalla anturia rauhallisesti vatsanpeitteisiin. Anturia voi myös kokeilla liikuttaa lateraalisuuntaan näkyvyyden parantamiseksi. Lisäksi potilaan kääntäminen kylkiasentoon voi auttaa siirtämään suoliston ja/tai pehmytkudoksen mekaanisesti pois ultraäänikeilan tieltä (Noble & Nelson 2011).
