Kaikukuvantaminen parantaa erilaisten toimenpiteiden tarkkuutta, vähentää komplikaatioita, lisää potilastyytyväisyyttä ja usein sen avulla säästetään myös aikaa (Bauman ym. 2009). Kaikukuvausta voidaan käyttää apuna lähes aina, kun neula upotetaan pehmytkudokseen. Kaikukuvausta voidaan käyttää joko toimenpidealueen kartoitukseen ennen toimenpidettä tai reaaliaikaisesti kudoksessa olevan neulan, kohteen ja anatomisten rakenteiden havainnnoimiseen. Esimerkiksi askites- ja pleurapunktio onnistuvat usein sopivan pistopaikan kartoittamisella, mutta tarvittaessa nekin voidaan tehdä jatkuvassa ultraääniohjauksessa. Mahdollisia ultraääniavusteisia toimenpiteitä ovat muun muassa perifeerisen laskimon ja arterian kanylointi, keskuslaskimo- ja suprapubisen katetrin asettaminen, abskessin ja vierasesineiden paikallistaminen, erilaiset puudutukset sekä lumbaali-, rakko-, askites- ja pleurapunktio (Noble & Nelson 2011, Ma ym. 2014).

Ultraääniavusteisten toimenpiteiden haasteena on kolmiulotteisen tehtävän hallitseminen kaksiulotteisen kuvan avulla. Myös neulan ja anturin sujuva koordinointi voi olla aluksi hankalaa. Varmuus kuitenkin paranee nopeasti kokemuksen karttuessa. Schoenfeldin ym. (2011) tutkimuksessa koulutettavat kanyloivat ultraääniavusteisesti potilaita, joille perinteinen perifeerisen laskimon kanylointi ei ollut onnistunut. Ultraääniavusteisena kanylointi onnistui 45,8 % tapauksista, kun koulutettavalla oli 0 – 3 aiempaa onnistunutta kanylointia. Kun onnistuneita kanylointeja oli kertynyt yli 10, onnistuneiden yritysten osuus oli 86,8 %.